25. tammikuuta 2013

Pikatikkejä

Ystävän toiveesta tein päivän varotusajalla vauvalahjan pienelle tytölle. Oli vaikea päättää niin äkkiä mitä tekisin, kun vauvoille on niin paljon toinen toistaan suloisempia malleja ja ideoita. Tuo edellisessä postauksessa kuvattu pöllö-joustofrotee vei kuitenkin voiton ja päätin tehdä siitä kivat sisäpöksyt pienokaiselle. Varastosta löytyi lisäksi samasta kankaasta valmis pipo. Kierrätetystä pallopuuvillasta syntyi pikkulaukku, mikä on mukava laittaa vaikkapa hoitopöydän viereen seinälle säilytyspaikaksi kaikelle pienelle tarpeelliselle, kuten rasvapurkille, talkille jne...
Tällainen setti lähti siis maailmalle:


Heh, tässä meidän vauhdikas reilu parivuotias mallipoika, josta on astetta haastavampaa ottaa kuvia :)
Tein siis pikatikkinä, joustofroteesta pojalle vuoritetun hupparin kevätilmoja ajatellen. Idean otin JUJU-erilainen lastenvaatekirja:sta, mutta tein paljon muutoksia mm. kaavoihin. Laittelempa vielä tarkempaa kuvaa tästä kun teen tyttärelle samanmoisen - keltaisena. 


Kuvakulmat taitaa olla lähinnä pojan valitsemia :)

 Jaahas, ja se olis asennoiduttava pariks viikoks sitten myyjäisjuttujen tekoon. Nimittäin Wanhalla Mämmen Koululla järjestetään 9.2. kirppis/myyjäispäivä ja minähän ilmoittauduin jo mukaan. Vielä en oo mitään uutta kauheasti suunnitellut myyntiin, hautumassa on mielessä :) Mutta luvassa ainakin pöllötyynyjä, pikkulaukkuja (ehkä pari kivaa pöllölaukkua mukana), pipoja tietenkin ja jospa sitä sais muutaman kyltinkin väkerrettyä. 

Laittakaahan allakkaanne merkintä 9:nnen päivän kohdalle ja tulkaa mukaan kirppis/myyjäistunnelmaan!

Nähdään!

          Maija



20. tammikuuta 2013

Kurkkaus ompelunurkkaukseen :)

Ompelunurkkaukseni olen väsännyt  vaatehuoneeseemme. Vaatehuoneeksi hyvänkokoinen, mutta ompelutilaksi auttamattomasti aikas ahdas. Ihanaa on se ettei tartte aina olla pakkaamassa koneita ym. vehkeitä pois ja piiloon lapsilta. Varsinkin kun juurikin tänään ilmestyi oven kahvaan tällainen:


"Äiti töissä" -kyltti kertoo lapsille milloin äiti saa ommella rauhassa ja on pärjättävä isin kanssa :)
Tästä on jo pitkään puhuttu, että on tehtävä joku konkreettinen juttu mistä lapset tietää millon saa rampata äitin luona enemmän ja millon sitten vähemmän. Näinpä ihana isi askarteli lasten kanssa STOP-merkin :)
Pientä protestointiahan tämä varsinkin tuon pienimmän (2vuotta 3kk) kanssa aiheutti, mutta yllättävän rauhassa sain sen puoltoista tuntia huruutella!

Ostin - kevättäköhän tuo sitten oli - nettikirppiksen kautta ompelupöydän mitä aikanaan kouluissa käytettiin. Maksoi 15 euroa. Kulmamalli istuu oivasti tähänkin nurkkaan:


 Oon tykänny pöydästä tosi paljon, mikään kaunistushan tuo ei ole, mutta sitäkin käytännöllisempi. Isäntä teki sivuun jatkopöytää, jossa mahtuu jotain silittelyhommiakin tekemään :)


Jonkun verran on kankaitakin jo kertynyt, pääasiassa melko pientä palaa, ei siis puhuta monista metreistä kankaan kohdalla ollenkaan. Näistä suurin osa uusia kankaita, joukossa joitain isompia kierrätyspaloja. Vieressä on vielä yks hylly (ei näy kuvassa) johon oon keränny ainoastaan kierrätyskankaat eli jo vaatteena/liinana/verhona tms. palvelleet hyväkuntoiset kankaat.


Suosittua pöllöjoustofroteeta(takana) sain lisää ja pipoja tulossa siitä vielä... Mukaan tarttui myös ihana ruskeapohjainen pöllötrikoopala, josta ajatuksena on tehdä ohutta kevät/kesäpipoa ehkäpä korvamallisena :)


 Nämä pirteät trikoot posti toi jo ennen joulua, vaan vieläpä ovat korkkaamatta! :) Viidakkokankaasta otan tavoitteeksi tehä omalle pojalle paitaa tms. --> tyttökin todennäkösesti haluaa samasta kankaasta jotain :) 
Siksak-raidasta meinasin tehä "nuorisolle" tupsupipoja, kunhan haalin jostain tollasta limenvihreää tupsulankaa :)

Mutta tosiaan tänä aamuna sain tehdä oikein luvan kanssa ompeluksia, kun surruuttelin tilauspipoja huomiseen postipakettiin! 





 Lörppämallin pipot lähteepi maailmalle :)











Vaan teimpä minä eilen itsellenikin ihka ensimmäisen "lörppiksen" ruskea pohjaisesta pallo-velourista ja vuoren leikkasin vanhasta t-paidastani :) Ihanan pehmeä ja lämmin, ehdottomasti lempipipo tuli tästä heti miten! :) 


Kaivelkaahan pitämättä jääneet paidat tms. esiin ja surautelkaa niistä kivoja kevätpipoja päivän piristykseksi!

Lukemisiin,

             Maija


16. tammikuuta 2013

Pimeällä Tehdyt Kaupat - 
Vaan Eipä Onneksi Pimeät Kaupat

Elikkäs niin lähti meidän vieras/tietokonehuoneesta tuo perinteisen mallinen valkea rautainen sohvasänky seuraavaan osoitteeseen kun löytyi The Sohva Huuto.netistä.

Halusin tilalle jotain puista, tummaa ja enempi meidän tyylistä
- siis vanhaa.
Soitin myyjälle ja samana iltana suuntasimme tekemään kauppoja sohvasta. Kyllä, päivä oli jo ehtinyt ehtoon puolelle ja pimeä oli hyvinkin jo laskeutunut ennen kuin sohvan luokse ehdimme
 - taskulamppujen kanssa.

Sohva oli nostettu jo valmiiksi ulos ja katsoimme siskon kanssa sen läpi. Tukevalta tuntui 
ja juuri sellaiselta näytti kuin olin ajatellut. Pintakin oli kauniisti patinoitunut eikä sohvaa oltu onneksi maalattu.

Sohva suuntasi siis meille. Maltoin odottaa yön yli ennen kuin kannoimme sohvan sisälle mieheni kanssa.
Ja kas, heti eteisen valossa huomasimme mitä olinkaan ostanut...

Sohvan pohja oli täynnä pienen pieniä reikiä. Aivan syöty.
Osittain pohja oli syöty niin pahasti, että puu oli pehmennyt täysin.
Arvaatte varmaan, että harmitti. Ja suututti. Ja vielä kerran harmitti.

Hyvä puoli oli se, että sohvan runko oli koivua, siihen ei ötökät olleet kajonneet. Pohja, joka ei ollut enää alkuperäinen oli mäntyä ja jouduttaisiin uusimaan kokonaan. Ensi kesän hommia.
Sohvan myyjä oli onneksi työkseen kauppahommia tekevä, joten korvauksestakin on jo sovittu. Sinänsä ei suurempaa vahinkoa päässyt käymään :)


Tässä se kaunis sohva 1900-luvun alusta nyt on.
Yksi rima on selkänojasta matkan varrella johonkin hävinnyt.
Perinteinen levitettävä sohva, eikä kansilevykötöstyksiä ole onneksi jälkeenpäin tehty. Aion ostaa tähän 2 paksua patjaa päällekkäin, jolloin kansilevyä ei tarvita. (Kuvassa hassun näköinen kun tyynyt makaa laatikon pohjalla :) ) Haluan pitää sen mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa.
Pohjan uusimista lukuunottamatta.
Vaan saapa Sohva-vanhus jatkaa elämäänsä entistä ehompana ja pitkään tässä torpassa :)

Pianon muutos

Ostin vuos-pari takaperin siskolta vaalean pianon. Yllättäen, se ei sopinut muiden värien kanssa yhteen. Niimpä päätin kokeilla, itselle tuntematonta vaan kovasti kehuttua,
 Liberonin Bistrot-lakkaa. 
Enkä siis poistanut pianosta vanhaa lakkaa ollenkaan, karhensin vain hyvin vähän, niin ettei pinta kuitenkaan rikkoutunut. Värinä tumma tammi ja tässä muutos :)

Piano ennen ...

... ja jälkeen.

Niinkuin näkyy, jälkeen kuvassa huomaa selvästi, että on pensselillä maalattu mutta itse tykkään nimenomaan elävästä pinnasta ja sopii hienosti nyt vanhojen huonekalujen sekaan. Tykkään :)

Muistakaahan olla tarkkoja vanhojen huonekalujen kaupoissa
 ja koittakaa malttaa tehdä kaupat valoisan aikaan
 (toisin kuin allekirjoittanut)

- vaikka kuinka olisikin unelmien kohde kyseessä! :)

Tästä oppineena

Maija :)

14. tammikuuta 2013

Uusi Vuosi - Uudet Kujeet

Meidän perheessä alkaa kirjaimellisesti uuden vuoden myötä uudet kujeet kun perheen äiti sai iloisen yllätyksen postilaatikosta ja pääsi opiskelemaan aikuisopistoon Vaatetusompelijaksi. Voipi olla siis, että blogikin vastasuudessa painottuu ompeluun, vaikkakin yritän ehtiä ottaa mukaan rakkaat vanhat esineet ja sisustuksenkin edelleen. 

Joulunalusaika meni kauheassa tohinassa ja loppuvuosi suorastaan hurahti ohitse :) Hyvällä tavalla. Innostuin kokeilemaan myyjäistouhuja ensimmäistä kertaa ja monet myyjäiset tulikin käytyä joulun alla. Töitä sai tehdä kotona niin paljon kun lasten- ja huushollin hoidosta ehti. Yllätyin todella, miten hienosti tavara meni kaupaksi ja toki se toi rohkasua jatkaa omien ideoiden toteutusta :) 

Tässä kuva käytävätapahtumasta


Myyntipöytääni ei tässä juurikaan näy ja harmittelinkin kun ei tullut ite otettua kuvia omasta pöydästä ollenkaan :/ 
Vasemmalla edessä näkyvät pöllötyynyt ja pipot olivat osa ompeluksiani. Lisäksi myynnissä oli paljon sisustustavaraa mm. erilaisia pehmotähtiä ja -sydämmiä jouluun.


Anopin pyynnöstä ja hyvästä ideasta syntyi myös uusi tuote, jota mm. tällaisin sanoin kuvailtiin 
"Ai, voiko sen näinkin kauniisti ilmaista? "

Elikkäs "Ei mainoksia"-kyltit :)


Nämä kyltit on tarkotettu rappukäytävään. Pohjana kovalevy, jonka päällystin kankaalla tai paperilla. Tekstin alunen maalattu, jotta varmasti erottuu näiden kylttien sanoma :)

Pienet laukut olivat myös hauskoja ja heijastimiahan aina tarvitsee...


Puukylttejä, joita blogissani jo aiemmin olen kuvannut oli eri teksteillä ja jouluaiheisina. Kivaa vaihtelua esim. perinteisen joulukranssin tilalle :)

Samaiset tähdet, joita myyjäisiin tein, koristaa myös meidän eteistä <3



Seuraavassa postauksessa näitte kuinka vaalea Piano, onkin muuttunut tummaksi emännän maalausinnostuksessa :)

Mukavia pakkaspäiviä

toivottelee

 Maija